Silirimpris.
Lokakuu. Aika lentää ja nainen siinä mukana.
Viime aikoina on
ollut aika kiire, mikä näkyy suoraan muun muassa siinä, ettei aikaa muttei
myöskään päänsisäistä kapasiteettia ole ihan hirveästi ollut istua alas
satuilemaan – ainakaan mitään järkevää. Syyskuun aikana Puolassa on piipahtanut
vieraita, Puolasta on piipahdettu viikonloppuseikkailulle Liettuaan ja
kotiseudulla on tehty kaikenlaista arkista, eli istuttu toimistossa,
pidetty oppitunteja, yritetty opetella uusi tapa käydä salilla, tavattu
kavereita, koetettu jossain välissä muistaa pestä vaatteet ja kokata. Ja tuli
viime viikolla vielä uuteen asuntoonkin muutettua. Kivoja juttuja, mutta
kokonaisuudessaan sellainen paketti, että syysuupumuksesta ei olla oltu kovin
kaukana.
Sunnuntaikahvilla Cafe Retrossa.
Väsyneenä
painaessa on käynyt kerran ja toisenkin mielessä, että saa tämä puolalainen elo
pian olla. Että voisin pian pakata repun ja karata muutamaksi viikoksi
Karibialle. Vaihtaa ehkä työpaikkaa, tai asuinmaata, tai vaikka molempia.
Lähteä ihan toiseen junaan kuin jossa nyt kuljetaan.
Klub Zakin etupiha ja uusin taideteos.
Parin aurinkoisen
ja rennommissa merkeissä vietetyn viikonlopun jälkeen energiat alkavat hiljalleen
palautua ja hitaammasta elämästä on jälleen saanut otteen. Eilen ja tänään on ollut
jopa sellainen olo, että ei elo ehkä kuitenkaan kovin hullumpaa olekaan – vaikka toinen
polvi on kipeä, vaikka uudessa kodissa on öisin todella kylmä lämmityskauden
odottaessa vielä itseään (kuinka onnelliseksi kesällä käsimatkatavaroissa raahaamani Haltin
makuupussi minut taas onkaan tehnyt), vaikka töitä on yhtä paljon ja aikaa yhtä
vähän kuin viikko sitten. Kuten jo tovi sitten työkoneeni taustakuvaksi
vaihtamani kuva toteaa ”Jos et pidä jostain, muuta se. Jos et voi muuttaa sitä,
muuta asenteesi”. Siinä kai se taikasana tyytyväisyyden täyttämään elämään
lepää.
Launtaikävelyillä Park Oliwskissa.
Vaikka All iz
well –asenne on täyttänyt jälleen mielen ja asioita tekee ainakin hetken
tai kaksi ilolla, mielenkiinnolla ja innostuksella, pinnan alle tuntuu jääneen
se vakaa tunne, että jossain kohti jonkun perustavanlaatuisen
muutosmyrskytuulen on puhallettava ja laitettava elämä ihan uusille urille. Puskettava
sitä johonkin sellaiseen suuntaan, jossa kaikki ei ehkä ole niin mukavaa, tasaista ja
turvallista kuin nyt, mutta josta löytyisi se joku syvempi merkitys. Miten ja milloin – se
taitaa riippua niistä tuulista.
Syyssunnuntai, aurinkoa ja ranta.
Nyt taidan
kuitenkin mennä opettamaan elämäni ensimmäisen tunnin Skypen kautta.
Palaamisiin!
- - - -
Tada. October. Time flies and the writer flies along. After one year of active planning I finally decided to overcome myself: and write also in English.
Lately life has been busy, which can easily be noticed from the fact I really haven't had neither time nor mental capacity to sit down and write - at least anything sensible. My version of Polish September has been full of various things: I got some visitors over, went for a trip to Lithuania and had many everyday things going on back home: going to the office, keeping classes, trying to make a new habit of going to the gym, meeting friends, trying to remember to do laundry and cook every once in a while. Last week I also moved into my new flat. Many nice things, but with it all I haven't been too far from getting really exhausted.
Sunday coffee at Cafe Retro.
During the weeks of exhaustion it has not been one, not even two times, when the idea of changing my current Polish life to something completely else has crossed my mind. From just packing a back bag and travelling to Caribbeans for few weeks to all the way to changing the job, changing the country, changing maybe both of them. Getting out of the train I am sitting right now and jumping into another one going to a perfectly different direction.
Club Zak and the newest piece of art.
However, after two sunny and pretty relaxed weekends I have managed to reserve my energy more or less back to normal and gotten a hold of the slower way of living again. And so, after yesterday and today, life hasn't seemed that bad anymore: even though my right knee is in pain, even though my new flat is freaking cold by night thanks to heating not being turned on yet (you can't imagine how happy a warm sleeping bag I squeezed into my hand luggage last summer had made during those nights), even though I still have as much work and as little time as last week. I guess a picture I have had on my desktop for few weeks summarizes it pretty well: "If you don't like it, change it. If you can't change it, change your attitude". I guess those are the magical words towards a more satisfactory life.
On Saturday walks in Park Oliwski.
Even though All iz well -attitude has once again taken over and things are being done with joy, passion and interest, a tiny gut feeling somewhere deep down is saying that at some point a fundamental change needs to happen. I have no idea what, when and how - just that the life needs to change for something possibly not as nice, stable and safe as now, but with more purpose. Naturally I have keenly been trying to figure out the answer, but I guess the better way would be to believe the words of a dear friend: time will figure that out. Just be patient.
Autumn Sunday, sun and the beach..
Now it is however time to go and teach my first lesson ever via Skype! I hope this will not be the one and only post I do in English. Sorry for all grammatical errors - I tried my best. And now I feel both proud of myself for finally overcoming the huge barrier of changing the language but also amazingly freaked about it. Anyhow. Until next time.
