Part 18: Maailma kutsuu ja juna kuljettaa.

"Jotta pääsisi perille

on eksyttävä tieltä

Joka pääsee perille

oppii

että hetken kuluttua

on taas jatkettava matkaa

Joka ei koskaan

putoa raiteilta

ja mene rikki

jatkaa aina samaa rataa

ja on turvassa

suurelta murheelta

ja suurelta onnelta".

En muista, olenko koskaan mahtanut kertoa, mutta pidän todella paljon runoista. Joskus jopa kirjoitan niitä. Tällä kertaa kuitenkin Tommy Tabermann oli mielestäni onnistunut kiteyttämään sanoiksi sen, mitä ajattelin. Mitä sitä siis muuttamaan.

Talven alku on ollut tänä vuonna ihmeellinen. Lähdin Puolasta matkaan marraskuun kolmanneksi viimeisenä päivänä, olin tien päällä seuraavat 15 ja joulukuun kolmantenatoistaa saavuin takaisin kotiin. Loppujen lopuksi matka päätyi näyttämään tältä:

1. Milano

2. Lecco (ja vuorikiipeily sateessa)

3. Merate/Montevecchia (ja vaeltelua italialaisella maaseudulla)

4. Innsbruck

5. Kufstein (ja monta matkalaulua junassa)

(Heikin videoblogi tarjoaa maistiaisia niistä lauluista:
https://www.youtube.com/watch?v=BC46gK3C4vQ&feature=youtu.be)

6. Stubai

7. Wels & Linz

Niitä paikkoja, jotka on nähnyt jo monesti, ja joissa paikan ja kuvaamisen sijaan keskittyy ihmisiin.

8. Salzburg

9. Graz

  

10. Wien

11. Karlovy Vary (ja syntymäpäivä)

12. Halle

13. Gdansk

Varsinaisten pysähdyspaikkojen lisäksi matkan aikana tuli nähtyä monta erilaista junaa, juna-asemaa ja maisemaa eteenpäinpuksuttavan junan ikkunasta:

Tien päällä aika tuntuu pitkältä, ja kotiin palatessa tuntui kuin olisin ollut poissa ikuisuuden. Mutta kotiin tuntui hyvältä palata. Matkan aikana ehdin miettiä ja kirjoitella paljon elämästä juuri nyt. Mikä siinä kantaa, mikä taas mättää. Tavata ystäviä, jotka ovat asuneet jo pidempään muualla kuin kotimaassaan ja joiden kanssa tuntui niin helpolta jakaa ja miettiä hankaluuksia ja karikoita, joita ulkomailla asumiseen liittyy. 

Mutta siinä rinnalla, oli ihana tutustua uusiin ihmisiin. Opettaa saksalaiselle miehelle espanjaa junassa, lähteä samassa hostellihuoneessa asuneen slokavialaisen kanssa kasvitieteelliseen puutarhaan. Nukkua muutamia öitä tuntemattomien sohvilla ja todeta, että tämähän toimii. Ja juoda monta, monta kupillista kahvia.

Silti lomailussa kaikkein ihaninta on se hetki, jona mieli päästää suunnittelusta irti ja tila täyttyy luovasta, rohkeasta hulluudeta. Että hyppää junaan, vaikkei tiedä, mitä määränpäässä on vastassa. Eikä se haittaa yhtään. Aina välillä on vaikea uskoa, miten paljon kaikkea maailmassa voikaan tulla vastaan, kun sinne lähtee kulkemaan. Kuinka uskomattomalle vuoristorata-ajelulle voikaan päästä, jos sen pelkän katsomisen sijaan uskaltaa kokea. Ja kuinka avulias ja antelias maailma onkaan, jos vain uskaltaa kysyä.

Tammikuisessa Gdanskissa yötaivaalta sataa hiljalleen vettä. Lumiset vuoret, auringonpaiste ja italialainen espresso tuntuvat täältä katseltuna kaukaiselta unelta, mutta hyvältä sellaiselta. Ja kun yksi loppuu, toinen alkaa. On siis jälleen aika, jatkaa seikkailua Puolassa. :)