Vaikka viimeisimmästä muutostani on ehtinyt kulua kaksi viikkoa, viime keskiviikkona oli taas aika aloittaa seuraavan asunnon metsästys. Omalla tavallaan tuntuu hullulta, että olen ehtinyt asua tässä maassa vasta 13 kuukautta ja viimeistään puolentoista kuukauden päästä vuorossa on jo puolalainen asunto numero kuusi. Ja ei - en todellakaan etsisi uutta asuntoa, ellei nykyisen huoneeni omistaja palaisi syyskuun lopussa takaisin.
Kävin eilen jo yhdessä asuntonäytössä - vaikka loppujen lopuksi en koko asuntoa nähnytkään. Mikä jälkikäteen tuntuu todella typerältä. Asunnon omistaja oli sovitusta tapaamisajasta hieman myöhässä ja siten minua ja kahta miestä pyydettiin odottamaan rappukäytävässä. Siinä puisella porrastasanteella miehet kysyivät ensin puolaksi, sitten englanniksi, mitä kummaa oikein teen paikalla: tarjolla oleva huone kun oli jo luvattu heille ja nyt he olivat paikalla vain kirjoittamassa sopimusta. Olin sillä hetkellä jo 45 minuuttia myöhässä kroatialaisen ystäväni läksiäisjuhlista ja enemmän ja vähemmän pihalla maanantaisen työpäivän jäljiltä, joten lähdin hämmentyneenä ja pettyneenä paikalta. Paria tuntia myöhemmin en pitänyt enää alkuunkaan mahdottomana, että nuo kaksi herrasmiestä olisivat tekaisseet tarinan karsiakseen paikalta muut potentiaaliset hakijat. Ota ja tiedä häntä.
Nykyisellä kotikadulla.
Ulkomaalaisena uuden asunnon metsästys ei kaikessa rehellisyydessään ole mitään herkkua ja lähentyvä lukukauden alku ja kaupunkiin virtaavat opiskelijat eivät ainakaan helpota tilannetta. Olen vajaassa viikossa ehtinyt tehdä jo pari havaintoa paikallisista asuntomarkkinoista:
1. Jos ajattelit vuokrata pelkän huoneen, pidä huolta, että huone on vain yhdelle hengelle. Asuntotarjontaa katsellessa kun täällä ei näytä alkuunkaan kummalta ajatukselta, että täysi-ikäisiä ihmisiä asuisi samassa huoneessa kaksi tai enemmän.
2. Jos ajattelit repäistä ja vuokrata itsellesi kaksion, sijainnin ja neliöiden lisäksi kannattaa lukea asunnon kuvaus kunnolla läpi. Parhaimmillaan kun se menee likimain näin 'Asunnossa on kaksi huonetta ja keittiö. Sopii 4-5 hengelle'.
3. Jos yksityinen vuokranantaja on laittanut johonkin kohti ilmoitusta maininnan 'Opiskelijoille', kannattaa työssäkäyvän ohittaa ilmoitus alkuunsa. En ole vielä keksinyt, minkä takia vain opiskelijoille. Mutta näemmä jos et enää satu olemaan opiskelija, ei sitä asuntoa heru.
Kun sitten tulee vastaan se huone, joka on sijoitettu kohtuullisen lähelle töitä hyvien liikenneyhteyksien varrelle, joka on kooltaan suurempi kuin vaatekomero, jota ei ole varustettu usein sängyin kuin jotain hostellihuonetta, tai täytetty muutoin omituisella roinalla, ja joka ei maksa aivan poskettomasti, herää aina se kysymys: millä ihmeellä minä tämän saisin.
Vaikka normaalisti ottaisin mieluusti puhelimen kouraan ja rimpauttaisin asioita eteenpäin, täällä tietty pelko iskee aina vastaan: mitä jos vuokranantaja ei puhu sanaakaan englantia. Mitä jos saan luurin korvaan siinä kohti, kun kolmen osaamani puolalaisen lauseen jälkeen joudun vaihtamaan englantiin. Mitä jos viesiini ei vastattu vain siksi, että sitä ei oltu kirjoitettu puolaksi?
Tuntematonta on turha pelätä, sanotaan, mutta siitä huolimatta sama pelko hiipii jokaisen muuton kohdalla pintaan. Onneksi on puolalaisia ystäviä, joita voi hädän hetkellä pyytää soittamaan sen ensimmäisen kriittisen puhelun, joita pyytää kääntämään asunnonmetsästysilmoituksn puolaksi (lisämaininnalla 'otathan yhteyttä englanniksi'). Jotka pahimmassa tapauksessa käyvät katsomassa asuntoa puolestasi, koska itse olet matkalla ulkomailla.
Toinen validi kysymys tässä kohti toki myös olisi, mikset puhu ja ymmärrä enempää kuin kolme lausetta puolaa: onhan sinulla ollut jo 13 kuukautta aikaa opiskella. Rehellisesti sanottuna - koska uuden kielen oppiminen ei käytännössä ole tippaakaan niin helppoa kuin se toteamuksen tasolla kuulostaa.
Näinä hetkinä kaipaan sitä aikaa, jolloin omalla kansalaisuudella ei ollut asuntoa etsiessä väliä. Tai oli - mutta aivan päinvastaisella tavalla, koska satuit kuulumaan paikalliseen kantaväestöön. Aikaa, jolloin asuntoja saattoi hakea omalla persoonalla, tietäen kykenevänsä täyttämään vuokralaisen velvollisuudet, joita juuri sen kulttuurin alla odotettiin. Mutta nyt: millainen mahtaakaan olla se unelmavuokralainen, jota vuokranantajat etsivät, se kämppäkaveri, jonka kanssa Puolassa halutaan jakaa asunto? En osaa sanoa.
Luulen, että tästä asuntosuosta jälleen kerran vielä selvitään, niin kuin kaikesta muustakin. Mutta silti toivoisin, että jos joskus satutte vuokraamaan asuntoa ja joku hakijoista sattuisi olemaan kotimaanne ulkopuolelta, katsoisitte sen ensimmäisen määritteen, kielitaidon ja kansalaisuuden taa. Siellä kun on loppujen lopuksi vain toinen ihminen. Jolla, asiaa kokeilleena, ei välttämättä ole aina ne helpoimmat kengät kulkea.
