Klo 7.45. Ulkona on säkkipimeää.
Klo 8.00. Taivas on muuttunut mustasta tummansiniseksi.
Klo 8.20. Taivas on vaaleansininen. Maa on märkä ja harmaa, puissa ei riipu lehden lehteä. Hyvää huomenta marraskuinen Suomi.
Aika tekee ihmisessä kummia muutoksia. Siinä missä vuosi sitten matka märkään, pimeään ja koleaan pohjolaan tuntui pääasiassa vastenmieliseltä ja kuluttavalta, tänä vuonna samainen määränpää löi laudalta jopa suunnitelman lähteä Karibialle.
Syksy on ollut aikamoista haipakkaa, hyvässä ja huonossa. Siinä sivussa olen kuitenkin tullut useamman kerran samaan loppupäätelmään, että oma aika taitaa olla arvokkainta, mitä tässä maailmassa on tarjota. Vaikka elämän ei tietyillä mittareilla voi sanoa olevan Puolassa hullumpaa, mukana kulkee aina se paino, että ihmisille ja asioille, joita Suomeen on jäänyt, ei vain ole aikaa. Jos joku päivän päätteeksi olisi kysynyt, harmittiko omien tämän hetkisten juttujen vai perheen ja ystävien jääminen siltä päivältä väliin enemmän, vastaus olisi ollut aika selvä.
Täällä sitä siis ollaan. Reilu pari viikkoa kuulosti alkuun niin pitkältä ajalta, että kaikkea ja kaikkialle ehtisi ilman kiirettä, mutta niin päivät vierii ja asioita vain riittäisi. Jos vuoden aikana jotain on tullut opittua, niin ainakin se, että kaikkea tuskin koskaan ehtii. Surkuttelun sijaan taitaa siis olla parempi vain hymyillä ja nauttia niistä lyhyistäkin hetkistä, joita sentään saa.
Ulkona näkyy lunta. Ihmeellinen matka.
----
7.45 am. Outside, it's perfectly dark.
8.00 am. Sky has turned from black to dark blue.
8.20 am. Sky is light blue. Everything is wet and grey, all trees without a single leaf. Good morning to you too, Finland in November.
Time changes weird things in us. While one year ago I couldn't have imagined anything more uninviting and exhausting than travelling to cold, wet and grey Finland, this year the same destination managed to beat even Caribbeans.
This autumn has been pretty busy one, but one conclusion that has come occurred to me several times is, that the most valuable thing we have is our time. I couldn't say life in Poland isn't nice (naturally depending on, how nice is defined and measured), but still over there the constant weight of being gone from family and friends is in me. If someone would come to me and ask at the end of the day, do I regret more missing the things that keep me busy in my own life, or the people I have left to Finland, it wouldn't have been a hard choice.
As a conclusion, here I am - sitting in a train on my way to Eastern Finland. As a first thought these bit more than 2 weeks I have here seemed like long time. So long one would have time for everything without rush. The reality however seems to be there will never be time for everything. One could feel sad about it, but I prefer enjoying what I'm able to have - after all it's more than nothing.
Outside the landscape have turned white. Time to keep on going.
Klo 8.00. Taivas on muuttunut mustasta tummansiniseksi.
Klo 8.20. Taivas on vaaleansininen. Maa on märkä ja harmaa, puissa ei riipu lehden lehteä. Hyvää huomenta marraskuinen Suomi.
Aika tekee ihmisessä kummia muutoksia. Siinä missä vuosi sitten matka märkään, pimeään ja koleaan pohjolaan tuntui pääasiassa vastenmieliseltä ja kuluttavalta, tänä vuonna samainen määränpää löi laudalta jopa suunnitelman lähteä Karibialle.
Syksy on ollut aikamoista haipakkaa, hyvässä ja huonossa. Siinä sivussa olen kuitenkin tullut useamman kerran samaan loppupäätelmään, että oma aika taitaa olla arvokkainta, mitä tässä maailmassa on tarjota. Vaikka elämän ei tietyillä mittareilla voi sanoa olevan Puolassa hullumpaa, mukana kulkee aina se paino, että ihmisille ja asioille, joita Suomeen on jäänyt, ei vain ole aikaa. Jos joku päivän päätteeksi olisi kysynyt, harmittiko omien tämän hetkisten juttujen vai perheen ja ystävien jääminen siltä päivältä väliin enemmän, vastaus olisi ollut aika selvä.
Täällä sitä siis ollaan. Reilu pari viikkoa kuulosti alkuun niin pitkältä ajalta, että kaikkea ja kaikkialle ehtisi ilman kiirettä, mutta niin päivät vierii ja asioita vain riittäisi. Jos vuoden aikana jotain on tullut opittua, niin ainakin se, että kaikkea tuskin koskaan ehtii. Surkuttelun sijaan taitaa siis olla parempi vain hymyillä ja nauttia niistä lyhyistäkin hetkistä, joita sentään saa.
Ulkona näkyy lunta. Ihmeellinen matka.
Joskus aurikokin jopa paistaa.
----
7.45 am. Outside, it's perfectly dark.
8.00 am. Sky has turned from black to dark blue.
8.20 am. Sky is light blue. Everything is wet and grey, all trees without a single leaf. Good morning to you too, Finland in November.
Time changes weird things in us. While one year ago I couldn't have imagined anything more uninviting and exhausting than travelling to cold, wet and grey Finland, this year the same destination managed to beat even Caribbeans.
This autumn has been pretty busy one, but one conclusion that has come occurred to me several times is, that the most valuable thing we have is our time. I couldn't say life in Poland isn't nice (naturally depending on, how nice is defined and measured), but still over there the constant weight of being gone from family and friends is in me. If someone would come to me and ask at the end of the day, do I regret more missing the things that keep me busy in my own life, or the people I have left to Finland, it wouldn't have been a hard choice.
As a conclusion, here I am - sitting in a train on my way to Eastern Finland. As a first thought these bit more than 2 weeks I have here seemed like long time. So long one would have time for everything without rush. The reality however seems to be there will never be time for everything. One could feel sad about it, but I prefer enjoying what I'm able to have - after all it's more than nothing.
Outside the landscape have turned white. Time to keep on going.
Sometimes sun even shines.
Veli kuud, thät juu aa raitin in inglis nau for teh forön piipöl tuu.
VastaaPoistaAi trai mai pest.
Poista