Part 25: The Polish June.

Kesä on aikaa, jolloin kaikki tuntuu olevan astetta enemmän elossa. Luonto, ihmiset, koko kaupunki. Siten koko kuun aika tuntuu kuluneen paljon enemmän jonkun muun kuin koneen ääressä.

Jos tälle vuodelle tulisi valita yksi kantava teema, niin se olisi luultavasti 'Jossei nyt, niin milloin sitten'. Aina välillä sen unohtaa, mutta taas aurinkoisten päivien ja kesän kynnyksellä samainen ajatus on palannut mieleen. Ja siten, kesäkuussa on ehtinyt sattua ja tapahtua.

Aurinkoisia ja ei alkuunkaan niin aurinkoisia päiviä.

Kesäkuu ei ole ollut kaunein mahdollinen: suurimpana osana päiviä taivasta on peittänyt pilvimassa, nakaten vettä aika ajoin niskaan. Shortsit ovat saaneet vielä asua pitkälti kaapissa. Mutta on päivien sekaan mahtunut myös muutama uskomattoman kaunis ja lämmin kesäpäivä, joista ensimmäinen sattui heti kesäkuun ensimmäiseen viikonloppuun.

Jos minun pitäisi nimetä yksi paikka Puolassa, jossa ehdottomasti haluaisin käydä, se olisi Helin niemimaa. Spottasin niemimaan jo ensimmäisellä matkallani Puolaan lentokoneesta ja siitä lähtien se on kummitellut mielessä.

Helin niemimaa on käytännössä noin 40 kilometrin mittainen maakaistale Gdanskin pohjoispuolella. Kapeimmillaan niemimaalla on leveyttä vain vajaa 100 metriä, ja yhdellä kertaa voi nähdä niin Itämeren kuin Puckin lahden puoleiset rannat. Helin kalastakylä sijaitsee aivan niemimaan kärjessä ja matkalla sinne on useita pieniä kyliä ja camping-alueita. Ja loputtomasti rantaa.

Koska viikonlopulle ei ollut erityisen suuria suunnitelmia, päätin perjantai-iltana, että nyt sinne Heliin. Ja sinne minä ja pyörä sitten suuntasimme aikaisin lauanataiaamuna junalla, monen muun innokkaan matkailijan kanssa. Loppujen lopuksi tulin polkeneeksi niemimaan poikki, uineeksi vuoden ensimmäisen (ja toistaiseksi ainoan) kerran meressä, nähneeksi kyliä ja nauttineeksi täpötäydesstä junasta vielä kotiinkin päin. Sen verran hurmaava paikka Helin niemimaa oli, että taidan pyhittää sille ihan oman kirjoituksen joku toinen kerta.

Puckin lahti, leijasurffaajien paratiisi.

Lahden toisella puolella pehmeää hiekkaa, silmänkantamattomiin.

Helin kylä.

Kesäkuun puolivälissä vuorossa oli sitten työprojekti nimeltä englanninkielinen lastenleiri, jota varten matkustimme liki 150 puolalaisen lapsen, heidän 12 luokanopettajansa, kolmen muun englannin opettajan ja neljän yleisohjaajan kanssa  Lounais-Puolaan, Szklarska Poreban kylään. Yhteensä 10-päiväisellä leirillä käytiin retkellä vesiputouksella, opetettiin (ja toivottavasti opittiin) sitä englantia, pelattiin, laulettiin, esiinnyttiin. Viimeisenä päivänä vuorossa olisi vielä ollut retki Sniezkalle, Karkonosze-vuoriston korkeimmalle huipulle Tsekin ja Puolan rajalla, mutta nelihenkinen opettajatiimimme oli niin poikki viikon työrupeamasta, että jäimme hotellille ja vain lepäsimme koko päivän. Hieman harmittaa, sillä yksi leiritoiveistani oli vihdoin päästä vuoristoon. Mutta ehkä tämä oli se hetki, jona oli aika oppia kuuntelemaan omaan kehoa ja todeta, että nyt ei vaan mennä.

Kuin Alpeilla - mutta vain Puolassa.

Kamiencyk Waterfall.

Aamulla näet vuoren.

Iltapäivään mennessä vuori on kadonnut.

 Yhtenä teemana piirrettiin lasten kanssa unelmia.

Ja jos satutte koskaan miettimään, mistä minä näihin töihin oikein päädyn, niin vastaus on aika yksioikoinen: Facebookin kautta. Niin turhanpäiväinen kuin naamakirja usein on, niin täällä se on kyllä auttanut jo pariin otteeseen työpaikkojen kanssa.

Jossain Puolan maaseudulla.

Viime viikko kului sitten palautuessa ja leiriflunssasta toipuessa. Viikonloppuna olo oli jo sen verran hyvä, että viikonloppu tuli seikkailtua pitkin Tricityä. Perjantaina käytiin oluella ja salsabileissä, lauantaina opastetulla kävelykierroksella Gdanskissa ja istumassa nuotion ympärillä rannalla, sunnuntaina teatteriharjoituksissa ja syömässä. Retkellä Sopotista löytyi kaksi uutta kahvilaa,

Lauantai-ilta rannalla. Kuvat olisivat luultavasti parempi, jos ne olisi muistanut ottaa ennen pimeää.

Heinäkuu alkaa ylihuomenna. Mitä kaikkea se mahtaakaan tuoda tullessaan.