keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Part 6: Kolme asiaa.

Kaksi ensimmäistä viikkoa takanapäin. Sen kunniaksi mieleeni tuli pikaisena yleispätevänä tilannepäivityksenä listata kolme asiaa, joista olen ollut tänään iloinen, ja kolme, jotka ovat päivän aikana askarruttaneet mieltä.

1. Kävelin tänään junaradan viereistä hiekkatietä pitkin töistä kotiin. Kesken matkaa iski ukkoskuuro. Kastuin läpimäräksi.

2. Kokkasin sunnuntaina, ja kaapissa on vieläkin ruokaa. Kuvassa huomisen päivän ateriat omiin rasioihinsa pakattuna.

3. Tykkään ottaa valokuvia. Joogailin tovi sitten lattialla, vaikka huone on edelleen kooltaan kuusi neliötä. 

1. Hämärtyvät illat ovat rakastettavia ja inspiroivia - nukkumisen sijaan pimeän tultua tekisi mieli laittaa musiikkia soimaan, keittää kuppi teetä. Kuunnella kaupunkia ikkunalaudalta, kirjoittaa rauhassa. Pysähtyä lattialle meditoimaan.
Silti kello soi edelleen kuuden tienoilla aamuisin. Iltapäivisin koneesta tahtoo loppua virta.

2. Kaupungissa asuu lisäkseni noin miljoona muuta. Osan heistä kanssa olen jo jutellut, muutamien jopa tutustunut. Silti vastaan ei tunnu vielä tulleen sellaista, jonka kanssa voisi lähteä iltaisin katsomaan taivasta, karata lenkkipolulle, piipahtaa suunnittelemattomalle visiitille. Jonka kanssa pääsisi pintaa syvemmälle.

3. Puhelin, tietokone, kynä ja paperia. Niin monta eri vaihtoehtoa olla yhteydessä, eikä silti tiedä, miten ja milloin sen kenenkin kanssa tekisi.


Paljon avoimia kysymyksiä ja asioita, joita haluaisi miettiä, tuumailla, kokeilla ja analysoida. Toisaalta löytää ratkaisuja, saada asioita hoidetuksi, muuttaa ajatukset toiminnaksi. Päivissä riittäisi kyllä aikaa, mutta energia tähän kaikkeen on hieman hakoteillä. Iltahämärän alla on kuitenkin taas helppo uskoa, että kaikki vielä hiljalleen järjestyy, vaikka aamun tokkurassa sitä ei aina muistakaan. Vein töihin tosin perjantaina James Dean -kortin, mietelauseella 'Dream as you'll live forever, live as you'll die today'. Ehkä samat ajatukset iskostuvat vielä joku aamukin tajuntaan.

Seuraava sadekuuro alkoi ikkunan takana. Taitaa olla aika vaipua unille.
Näihin hajanaisiin tunnelmiin Gdanskista, rakkaudella:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti